Minä

Minä

tiistai 15. maaliskuuta 2011

No kannattiko?


No kannatti. Olin valmistautunut niin hyvin kuin tuntemattomaan pystyy, mistä johtuen koko operaation eri vaiheet tuntuivat tutuilta. Koin voimakkaasti saavani sellaisen synnytyksen kuin toivoinkin, vauvalle ja minulle turvallisen, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Olen onnellinen, että olen saanut nyt kokea kummankin tavan synnyttää ja molemmat ovat olleet hyviä. Kummassakin on ollut puolensa ja kannattajansa, hyvistä syistä. Itselleni jälkimmäinen, leikkaus, oli lempeämpi. Henkilökohtaisesti jos saisin vielä kolmannen lapsen, haluaisin synnyttää tämän sektiolla. 

Lyhyesti leikkauksen kulusta. Oli ihanaa ja hieman hämmentävää suunnitella synnytys niin tarkasti. Esikoinen ja eläimet vietiin hoitoon jo edellisenä iltana, joten viimeinen ilta oli aikaa rauhoittua tulevaan. Omituista kyllä, sain nukuttua loistavasti yöni. Aamulla aikaisin lähdimme sairaalaan, jossa pääsimme heti valmisteluun. Kätilö oli ystävällinen, samoin muu henkilökunta, peloistani huolimatta. Leikkaava ja anestesialääkäri viittasivat pelkosektioon tyyliin ”eikö sua kukaan saanut järkiinsä”, mutta tähän olin henkisesti valmistautunut. Mikään valmisteluissa ei sattunut, ei tuntunut ikävältä eikä jännittänyt. Hyvä kätilö auttoi paljon omalla reippaalla persoonallaan. Tyhmimmältä tuntui olla kärrättävänä sängyssä leikkaussaliin ja olla ylipäätään ns. palveltavana sängyssä maaten. (Hassua kyllä, kannatan aktiivista synnytystä. Alatiesynnyttäessä halusin kävellä ja olla pystyssä ja aktiivinen niin pitkälle kuin mahdollista. Pidän käsittämättömänä synnyttäjiä, jotka makaavat sängyssä avautumisvaiheen ja ponnistavat makuullaan. Kuten näkyy, asiat eivät siis ole ihan mustavalkoisia…)

Jos valmistelut sujuivat sutjakkaan, se ei ollut mitään leikkaussalin vauhtiin. Olin odottanut kovasti, että tässä synnytyksessä saan olla läsnä ja tietoinen eri vaiheista, toisin kuin alateitse synnyttäessä, jolloin olin niin sumussa kivusta ja ilokaasusta etten muista loppuvaiheista (ja siten tärkeimmistä hetkistä) juuri mitään. Sektiossa olin hyvin tietoinen kaikesta, mutta kokemuksena se jäi toki lyhyeksi. Kaikki oli niin nopeasti ohi. Pöydälle, epiduraali, johtoja ja piuhoja joka puolelle, verho eteen, möyhäämistä vatsan seudulla, kinainen vauva suudeltavaksi, hetkellinen huono olo kohdun puhdistuksen yhteydessä, möyhäämistä, puudutuksen häviämisen yhteydessä koveneva kipu, heräämöön, lääkettä ja kivun häviäminen, mukavaa jutustelua henkilökunnan kanssa, reilun tunnin päästä osastolle. Aikaa meni kokonaisuudessaan reilu pari tuntia siitä kun kävelin sairaalan ovista sisään siihen kun olin osastolla. Sitten sain lapsen syliini ja siihen se liimaantui koko sairaalassa olon ajaksi. 

Olin valmistautunut myös ikäviin puoliin, lukenut kauheimmat nettikeskustelut ja kuunnellut viisaampiani. Onneksi omalla kohdallani todennäköisyydet pitivät paikkaansa ja kaikki meni kuin oppikirjoissa: leikkaus meni loistavasti, kivut olivat kohtuulliset ja suorastaan mitättömät verrattuna alatiesynnytyksen vastaaviin, pystyin helposti vierihoitamaan vauvaa läpi vuorokauden, vauva voi hyvin ja imetys lähti käyntiin ajallaan, kotiuduimme pikaisesti kahden yön jälkeen, arki esikoisen ja vauvan kanssa sujuu mukavasti. Reilu viikko leikkauksen jälkeen ongelmana on muistaa että on ylipäätään kokenut leikkauksen, jottei elä liian huolettomasti.

En silti halua kaunistella tai uskotella, että sektio olisi täydellisen taivaallista lomailua. Ensinnäkin tämä oli minun kokemukseni, jokaisella on omansa ja toisille on sattunut ikävämpiä asioita. Ihan niin kuin toisille on sattunut ikävämpiä alatiesynnytyksiäkin. Leikkauspäivänä sattui kovasti ja muutamana päivänä sen jälkeen melko paljon. Siksi söin lääkkeitä runsaasti niin kauan kuin siltä tuntui. Kotona oli vaikeaa löytää riittävän löysiä vaatteita ja kombinaatio leikkaushaava-jälkisupistukset-ummetus-nouseva maito ja kipeät nännit-yskähdykset-mahaan iltaisin piikitettävä verenohennuslääke olivat hetkellisesti aika paljon ikäviä tuntemuksia samalle vartalolle. Vauvan hoito sujui hienosti, mutta esikoiselle oli ensimmäisen viikon ajan haastavaa tarjota riittävästi hellyyttä kun syli on täynnä vauvaa tai haavaa. 

Alatiesynnytys oli nopeahko, erittäin kivulias ja melko ahdistava monin tavoin. Epiduraalista ja lääketieteellisestä näkökulmasta onnistuneesta luonteestaan huolimatta. Se oli myös voimakkaampi, ennakoimattomampi ja mieleenpainuvampi. Se oli kiinnostava, ravisuttava, aktiivinen, järkyttävä, pelottava, hellyttävä, helpottava, ajatuksia herättävä, tunteita nostattava, hyvä ja huono, omalla tavallaan. Se oli hirveän paljon kaikkea. Siitä kesti toipua henkisesti ja fyysisesti viikkoja, jollei kuukausiakin. Olen onnellinen että sain esikoiseni niin. 

Sektio oli nopea, hieman kivulias ja aika miellyttävä. Se oli ennalta suunniteltu, turvallisen oloinen ja kliininen. Siitä ei oikeastaan ole paljoa sanottavaa, se oli niin kuin ajattelinkin sen olevan. Lyhyt leikkaus jonka jälkeen pääsin hoitamaan vauvaa. Vaikka lääkärit muuta väittävät, minulle se oli helppo tapa saada lapsi. Olen hyvin onnellinen että sain kakkoseni niin.

Olen edelleen sitä mieltä, että kokemieni kahden synnytystavan lisäksi on olemassa kolmas tapa: mahdollisimman luonnollinen synnytys. Jos haluaisin kolmannen lapsen ja jos olisin rohkea, haluaisin ehkäpä kokea myös sen. Lähinnä siksi että arvoni ja ajatukseni ovat eniten sen puolesta. Myönnän kuitenkin auliisti heikkouteni, epäluottamukseni itseeni, kivun pelkoni, hallitsemisen tarpeeni ja monet muut ongelmani ja siten tiedän, etten luultavasti loppusuoralla uskaltaisi sitä kokeilla. Harmi sinänsä.

Jätän blogini nyt tähän. Tästä on ollut itselleni hurjasti hyötyä, toivottavasti myös muille. Ennen kaikkea toivon että olen onnistunut herättämään ajatuksia, puolesta ja vastaan. Toivon kaikille blogini lukijoille hyviä synnytyksiä, itse valitsemallaan tavalla.

2 kommenttia:

  1. Iso kiitos sinulle tästä blogista! Luin sen läpi yhdellä istumalla ja sain siitä paljon kaivattua henkistä tukea omalle sektiohalulleni! Olen tilanteessa, että takana kaksi pelkopolikäyntiä, toinen kätilön kanssa (suhteellisen positiivinen kokemus), toinen lääkärin kanssa (elämäni nöyryyttävin kokemus, joka mukailee sinun kokemaasi lääkärinöyryytystä). Ensi viikolla joudun synnytyssalikäynnille taas kätilön kanssa ja seuraavalla viikolla uusi käynti lääkärin kanssa. Pelkään pahinta, mutta pitäydyn kannassani. Ainoa joka aiheuttaa todellista paniikkia on se että tässä on aika jo vähissä. Olen raskausviikolla 35+5. Kiitos kuitenkin kirjoituksistasi. Jos ja kun saan itselleni sektiopäätöksen ja sitä myötä sektion, niin toivon voivani tehdä omalta osaltani jotain yhteiskunnallisen keskustelun nostamiseksi tästä asiasta - nyt en sitä uskalla tehdä, pyörtävän sektiopäätöksen pelossa.

    Kiitos!

    Terv. korkeasti koulutettu lapsensa turvallista maailmaansaantia toivova

    VastaaPoista
  2. Hei,
    olipa positiivinen kokemus lukea mielipiteitäsi. Luulin hetken, että olen maamme ainoa sektiomyönteinen ihminen.

    Olen sitä mieltä, että luonnollisuus ei aina ole hyväksi millekään lajille. Joidenkin arvioiden mukaan yli 99 % kaikista koskaan planeettamme aikana eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon, osaksi sen vuoksi, että evoluutio on yksinkertaisesti ajanut lajin kehityksen umpikujaan. Tämä on sitä paljon hehkutettua luonnollisuutta.

    Ihmisen nopea kehitys suuriaivoiseksi lajiksi ruumiissa, joka kuuluu edelleenkin savanniapinalle, on luonnonvalinnan synkkää ja käsittämättömän rumaa huumoria. Ihmisen synnytys on samanlainen farssi kuin pandan ruokavalio ja ehkä jopa estää kehittymisemme lajina. Ei ihmislapsiraukan tulisi siitä reiästä tulla, jos millään olisi ollut älykäs suunnittelija. Onneksi sukupuuttomme on kuitenkin epätodennäköinen tämän takia, kun lääketiede on keksitty.

    On silti uskomatonta, että tässä maassa joutuu nöyrryyttävän prosessin läpi ja itse perustelemaan lääkäreille, miksi lääketieteen kehityksen saavutuksia pitäisi käyttää. Ensimmäinen lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla ulkomailla. Lääkärini suositteli sitä, kun itse olin epävarma. Hän sanoi, että sektio olisi kohdallani ylivoimaisesti turvallisempi vauvalle. Minulla ei ollut mitään lisättävää.

    Vaikka tiedän mitä haluan, nyt kun olen taas raskaana, en tiedä viitsinkö lähteä samaan synnytystapataisteluun kuin sinä. Tiedän, että minulla on hyvät mahdollisuudet saada uusi sektio, kun yksi on jo takana. Olen silti pohtinut, että mikäli kohtaan vastarintaa, lähden ihan vain mielenosoituksen vuoksi ulkomaille leikkaukseen. Minua hävettää tämän maan uskonnollisuus naisia koskevassa lääketieteessä. Ulkomailla lääkärinikin huomautti tietävänsä millaisia muusta maailmasta eriäviä mielipiteitä Suomessa vallitsee.

    Maamme hoitokulttuuri ja potilaiden kohtelu on ala-arvoista joistakin osista, harmillisesti siitä osasta, joka on yksi naisen ja syntyvän lapsen elämän merkittävimmistä tapahtumista.

    VastaaPoista