Suostuttelu, propaganda, turvattomuus ja pelko

Tämä blogi on täynnä asiaa siitä, miksi minusta pelkopolikeskustelut ja alatiesynnytyskäännytys ovat puhdasta suostuttelua, manipulaatiota ja propagandaa. En ole mielipiteineni yksin. Toivon että blogissa listaamani asiat auttavat osaltaan jokaista tätä lukevaa naista pohtimaan aihetta avoimemmin ja monipuolisemmin. En siksi että kaikki päätyisivät sektioon enkä siksi että haluaisin osoittaa olevani lääkäreiden yläpuolella. Ihan vain siksi, että propagandasta tulisi tehotonta ja meillä jokaisella olisi mahdollisuus tehdä päätös omasta elämästämme, niin kuin sen aina olisi pitänyt mennä.

Alla omavaltaisesti gradustani poimittuja tekstinpätkiä, jotka avaavat joitakin sektiokeskustelussakin olennaisena pitämiäni käsitteitä. Niiden alta löytyvät vielä ne kirjalähteet, joihin pätkät viittaavat.

_____________________________________________________________

SUOSTUTTELU

Suostuttelu on sivilisaation primäärinen väline. Ihmiset ja yhteisöt haluavat vaikuttaa ympäristöönsä niin, että se olisi näiden toiveiden, tavoitteiden ja pyrkimysten suhteen mahdollisimman myönteinen. (…) Arkipäivän tilanteissa ihmiset joutuvat jatkuvasti käyttämään erilaisia keinoja saadakseen toisen osapuolen suostumaan johonkin sellaiseen, johon tämä ei välttämättä olisi ollut halukas. Suostuttelua onkin vaikeaa erottaa normaalista keskustelusta, sillä päivittäin yksilö käyttää useita erilaisia implisiittisiä suostuttelutapoja erilaisissa tilanteissa ja samalla altistuu itse monille suostutteluviesteille. Kyseessä ei ole vallan tai pakottamisen keinot, vaan normaali viestintä, jonka avulla haetaan vaikutusta. (Lehtonen, s. 153)

Uudemmat suostutteluteoriat ovat olleet kiinnostuneita myös siitä, millä tavalla vastaanottaja käsittelee hänelle suunnattua informaatiota ja millaisessa ympäristössä tämä tapahtuu. Olennaista on myös, millaisia kilpailevat viestit ovat, millaisia ajatuksia ja tunteita sanoman käsittely vastaanottajassa synnyttää, millaisia asenteita tällä on ennestään, onko tällä suostuttelijan näkökulmasta ei-toivottuja käsityksiä aiheesta ja millä tavalla sanoma liittyy suostuteltavan elämäntyyliin.  (Lehtonen, s.159)

Suostuttelutaktiikoita on lukemattomia. Jokaisella yksilöllä on automaattisesti kehittyneitä suostuttelutapoja, joita hän käyttää arkielämässään. Yksilö tietää yleensä luonnostaan, mikä tekniikka toimii kuhunkin yksilöön kussakin tilanteessa. Eri kanavien ja suostuttelun voimakkuus vaihtelevat tilanteista riippuen. Tekniikkaan vaikuttavat myös vastaanottajan yksilölliset tekijät. (Lehtonen, s.157–158)

On havaittu, että ammattilaisten, niin sanottujen eksperttien (…) suostuttelu toimii usein tehokkaammin. Joskus puolestaan tulos on parempi, kun suostuteltavan huomio kiinnitetään samalla johonkin toiseen asiaan. On myös havaittu, että ihmiset, joilla on huonompi itsetunto, ovat helpompia suostuteltavia. Erityisesti kahden ihmisen välisessä suostuttelussa toimivaksi on todettu myös tekniikka, jossa myönnetään toisen olevan osaksi oikeassa, mutta puolustetaan omaa näkemystä erityisen hyvänä. Tätä kutsutaan kaksipuoliseksi lähestymiseksi. (Baron, s. 129-131)

Suostuttelun sanomaa ja sisältöä tutkittaessa on tärkeää määritellä mitkä kielelliset elementit ovat kyseessä ja miten ne saavuttavat tarkoituksensa. Merkityksellistä on sekä se, mitä sanotaan, että se, millä kielellisellä rakenteella tai lingvistisellä muodolla se sanotaan. Tämä sisältää myös sen informaation, jota ei mainita. (Schmidt ja Kess., s. 7, 17-21)

Muita suostutteluun vaikuttavia tekijöitä ovat asenne ja tarve sopeutua olemassa oleviin normeihin. Asenteiden muodostumisessa sosiaalisella ympäristöllä on suuri vaikutus. Sosiaalisella vaikutuksella tarkoitetaan sekä aiempaa, että koko ajan tapahtuvaa yksilön tai ryhmän yritystä muuttaa yhden tai useamman asennetta, uskomuksia tai käytöstä. (…) Siihen, kuinka vahvasti yksilöön pystytään vaikuttamaan, riippuu siitä, kuinka paljon yksilö pitää vaikuttavasta yksilöstä tai ryhmästä, ryhmän koko ja sosiaalisen normin tyyppi. Ihmisissä on myös eroja heidän myöntyväisyydessään suostutteluun, muun muassa sukupuoli, statustaso ja luonne voivat vaikuttaa. (Baron, s. 113–119,  319–332) (Tässä yhteydessä haluan muistuttaa, että omasta tahdostaan sektion saaneista naisista n. 60 % oli korkeasti koulutettuja, mikä on noin kolme kertaa enemmän kuin alatiesynnyttäjissä. Keski-ikä oli 34 ja vähän päälle. En jaksa uskoa että koulutustaso ja ikä korreloisivat suoraan pelokkuuden kanssa, vaan kyseessä ovat ihan muut tekijät…)

Kaikki suostuttelu ei läpäise vastaanottajan asenteita ja kognitiota automaattisesti. Yksilön mielessä syntyy helposti negatiivinen reaktio, mikäli hän kokee, että muut yrittävät rajoittaa hänen henkilökohtaista vapauttaan, yrittävät saada hänet tekemään jotain haluamattaan tai pelkästään jos hän tietää viestin pyrkivän suostuttelemaan. Vastareaktio voi muodostua myös tiedostamatta, mikäli uusi informaatio ei ole aikaisempien asenteiden mukaista. (Baron, s. 136-138)

MANIPULAATIO JA PROPAGANDA

Suostuttelu on määritelty muun muassa prosessiksi, jossa viestin välittämisen kautta yksilö muuttaa vapaaehtoisesti asenteitaan, mielipiteitään tai toimintaansa (Schmidt ja Kess, 1986, s.2). Suostuttelu on myös määritelty asiaksi, jossa henkilön tai henkilöiden asenteisiin ja/tai käyttäytymiseen yritetään vaikuttaa sellaisilla symbolisilla transaktioilla eli tässä tapauksessa viesteillä, joihin sisältyy joskus, mutta ei aina pakottavaa voimaa tai sillä uhkaamista ja jotka vetoavat kohteena olevien henkilöiden järkeen ja tunteisiin (Lehtonen, 1992, s. 153).

Suostuttelu on määritelty eri kirjallisuudessa hieman eri tavoin, kirjoittajan näkökulmasta ja tieteenalasta riippuen. Myös suostuttelun ero manipulointiin, propagandaan ja yleisesti negatiivisella tavalla johdatteluun on subjektiivinen. Suostuttelu voidaan nähdä johdattelevana, pelottelevana, uhkaavana tai lupaavana. Olennaisin ero negatiivisiin suostuttelun keinoihin on sen vapaaehtoisuus ja väkivallan ja pakottamisen puuttuminen. (Schmidt ja Kess, s. 2-11) ”Suostuttelu on aiheeseen painottunut yksisuuntainen yksi-monille prosessi, joka keskittyy asenteisiin vaikuttamiseen, taivuttelu taas on yleensä kahdenvälisiin tilanteisiin vaikuttamista, jossa erilaisia tekniikoita käyttämällä pyritään saamaan aikaan toisen osapuolen tietty käyttäytyminen tai asenne”. (Lehtonen, 1992, s. 153-154)

Propagandisti pyrkii toiminnallaan vaikutukseen, joka tukee tämän tavoitteiden saavuttamista. Suostuttelija puolestaan pyrkii tyydyttämään suostuttelijan itsensä lisäksi ainakin jossakin määrin myös suostuteltavan tarpeita. (Lehtonen, 1992, s. 154.) Manipulaatiosta puhutaan silloin, kun kohteessa pyritään saamaan aikaan sellaista, mikä on suostuttelijan edun mukaista, mutta ei välttämättä paras vaihtoehto suostuteltavalle. Toisaalta suostuttelijakin pyrkii vahvistamaan oman vaihtoehtonsa hyviä puolia ja kilpailevan osapuolen heikkouksia. Omista heikkouksista ja kilpailijan vahvuuksista puolestaan vaietaan tai niitä pyritään vähättelemään. (Lehtonen, s.154)

Suostuttelun ja propagandan erot kirjallisuudessa ja teorioissa ovat häilyviä. Propagandisti määritellään usein niin, että tämä pyrkii vaikuttamaan ihmisiin oman etunsa mukaisesti ja tavoittelee oman näkökulmansa mukaisia vaikutuksia. On kuitenkin huomioitava, että propagandisti myös yleensä uskoo itselleen edullisimman ja näkökulmansa mukaisen vaikutuksen olevan paras vaihtoehto kaikille yksilöille. (Lehtonen, s.154) Loppujen lopuksi suostuttelun ja propagandan ero on siis hyvin subjektiivinen ja tilannesidonnainen.

Joseph Goebbels on todennut, että propagandasta tulee tehotonta sillä hetkellä, kun me tulemme siitä tietoisiksi.

TURVATTOMUUS JA PELKO

”Turvattomuus on käsittämättömän, ylivoimaisen kohtaamista, minkä suhteen tunnetaan voimattomuutta, avuttomuutta tai neuvottomuutta, jota vastaan on varustauduttu ja varustaudutaan sekä kollektiivisesti että yksilöllisesti” (Lahikainen, s. 69). Turvattomuus luo tunteen, ettei selviydy yksin (Toskala s.44)

Leitzinger puolestaan määrittelee turvallisuutta kirjassaan Pelko (1986) näin: ”yksilötasolla turvallisuus katsotaan korkeaksi inhimilliseksi arvoksi ennen muuta sen takia, että se tekee mahdolliseksi henkilökohtaisten tarpeiden toteutumisen ja arvojen säilyttämisen. Vasta silloin, kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, hän voi ajatella ja toimia vapaasti.” (Leitzinger, s. 3-7)

Turvattomuuden kokeminen voi olla seurausta sekä riittämättömiksi havaituista yksilöllisistä kyvyistä että ulkomaailman paineiden suuruudesta. Juuri siksi turvattomuutta ei voida kuvata ulkoapäin objektiivisesti eikä universaalisti sisällöltään tai määrältään, vaan tunteen muodostuminen on jatkuvasti ajankohtainen ja yksilöllinen. (Lahikainen, s. 70) Turvallisuuden ja turvattomuuden kokeminen liittyvät paljolti yksilöllisiin ja subjektiivisiin elämisen ehtoihin ja elämänkokemuksiin. Ne ovat yhteydessä sukupuoleen, ikään, elämänvaiheeseen, sosioekonomiseen asemaan, toimeentuloon ja erityisesti lapsuuden ajan kokemuksiin. (Niemelä ja Lahikainen, s. 10)

Lahikaisen mukaan turvattomuuden kokemusten yleisyydestä ja sen hallinnasta tavallisten, eri-ikäisten ihmisen keskuudessa tiedetään varsin vähän. Yksi syy tähän voi olla se, että turvattomuuden tunteen julkinen esittäminen ei ole yhtä suosittua kuin vahvuuden ja kyvykkyyden osoittaminen, joilla yksilö saavuttaa yleisesti hyväksyntää ja arvostusta. (Lahikainen, s. 61-69)

Lähtökohta on yksilön kokemaa turvallisuutta tutkittaessa validimpi, sillä haastateltava määrittelee tällöin ne kokemukset ja merkitykset, jotka hän yksilönä psykologisesti kokee. Erittäin tärkeää tämä on juuri siksi, että ihminen toimii pitkälti sen mukaan, miten hän kokee ja mieltää asiat, ei sen mukaan, miten asiat todellisuudessa ovat. Koska tunne- tai tajuntakeskeistä hallintaa ei ole mahdollista havainnoida objektiivisesti, tiedonhankinnassa tukeudutaan ihmisten omiin kertomuksiin. (Niemelä, 1997, s.18-22)

Tuntematon ja tiedostamaton aiheuttavat sekä ihmisessä että monissa muissa kognitiivisesti riittävästi kehittyneissä yksilöissä epävarmuutta. Tragediassa pahinta on usein itse tietämättömyys ja tulevan pahan odotus. Ihminen pyrkiikin hallitsemaan turvallisuutta erilaisin keinoin. Ensimmäiseksi on olennaista pyrkiä käsitteellistämään ja organisoimaan riskit sekä määritellä kunkin todennäköisyys. Tärkein inhimillistä turvallisuuden tunnetta luova keino on pyrkiä tiedostamaan ympärillä olevat riskit ja uhat ja määritellä hallintakeinot ja turvavyöhykkeet sitä kautta. Täydellistä turvallisuutta ei kuitenkaan ole olemassa, ainoastaan turvallisia alueita ja saarekkeita. Koska onni ja sattuma vaikuttavat usein siihen, tapahtuuko jotakin, riskejä ei voida koskaan eliminoida täysin. Yksilön on keksittävä vaihtoehtoisia keinoja turvallisuuden tunteen takaamiseksi. (Eräsaari, s. 39, 81-83)

(…) On yksilöstä kiinni, mitä tämä pitää hyväksyttävän turvattomuuden mittapuuna tai perusteluna. (Niemelä, 2000, s. 32-36)

Pahin turvattomuutta aiheuttava tekijä on epävarmuus ja tietämättömyys tulevasta. Kaikkia riskejä ja uhkia ei pystytä ennakoimaan. Erityisesti epävarmuuden oloissa asiantuntijoiden rooli korostuu ja yksilön luottaessa auktoriteetteihin muodostuu näennäisen hallittavuuden tila. (Eräsaari, s. 54)

Pelko on psykologinen ja yksilöllinen reaktio, niin sanottu perustunne ja -kokemus. Se on normaali reaktio todelliseen tai kuviteltuun uhkaan tai vaaraan. Pelon tehtävä on virittää yksilö suojautumaan vaaraa vastaan. (Niemelä, s. 23-24)

Turvallisuuden tunne syntyy usein siitä, että voi itse hallita ja säädellä omaa elämäänsä ja että epävarmuutta aiheuttavat tekijät ovat tiedossa ja hallinnassa (Toskala, s. 21). Tekijät jotka ovat oman kontrollin ulkopuolella aiheuttavat turvattomuutta tai pelkoa. (…) Jokaisen ihmisen yksilöllinen todellisuus ohjaa tämän elämää ja siihen liittyviä valintoja muodostaen myös käsityksen turvallisuudesta ja pelättävistä tekijöistä. Pelkoa ei koskaan pysty täydellisesti poistamaan, mutta tiedostamalla sen aiheuttajan, pelon kanssa voi oppia elämään, silloinkin kun pelko on normaalielämässä epärationaalinen ja turha. (…) Yksilöllinen herkkyys vaikuttaa siihen, minkä ilmiön ihminen tulkitsee uhkaavaksi ja minkä turvalliseksi. Pelon hallintakeinoina voivat toimia muun muassa ulkopuolinen auktoriteetti, opittu tekniikka tai menetelmä tai tietty lääke. (Toskala, s. 16-17, 30-32, 38-40, 44-46)

Turvattomuuden ja pelon suhde on häilyvä. Toskala on kirjassaan ”Pelot ja niiden voittaminen” (1997) määritellyt neljä pelon pääluokkaa: turvattomuus, itsearvostuksen puute, hylätyksi tulemisen pelko ja kontrollin menetyksen pelko. Näistä peloista jokainen voi edelleen tuottaa turvattomuuden tunnetta. (Toskala, s.44-54) Toisaalta turvattomuutta voidaan pitää yläkäsitteenä, ahdistuksena ja epävarmuutena olosuhteita ja tulevaisuutta kohtaan, joka taas pahimmillaan kärjistyy yksittäiseksi peloksi. Niemelän (2000) mukaan turvattomuus ja pelko eivät ole sama asia, mutta ne voivat olla joillakin yksilöillä lähellä toisiaan (Niemelä, s. 24)

LÄHTEET:

Baron R. A. & Byrne, D. 1997. Social psychology 8^th edition. Needham Heights (Mass.): Allyn and Bacon.

Eräsaari, R. 2002. Kuinka turvaton on riittävän turvallinen? Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Kainulainen, S. 2000. Sosiaalinen turvallisuus ja yhteiskunnan rakenne. Teoksessa  P. Niemelä & A.R. Lahikainen (toim.) Inhimillinen turvallisuus. Tampere: Vastapaino.

Lehtonen J. 1998. Ikuisuuskysymyksiä, miten viesteillä vaikutetaan? Teoksessa U. Kivikuro & R. Kunelius (toim.) Viestinnän jäljillä: näkökulmia uuden ajan ilmiöön. Helsinki Porvoo: WSOY.

Leitzinger. J. 1986. Pelko. Helsinki: Harppuuna.

Schmidt, R. & Kess, J.F. 1986. Television advertising and televangelism: discourse analysis of persuasive language. Philadelphia, Pa. : Benjamins.

Toskala, A. 1997. Pelot ja niiden voittaminen: kohti uudenlaista rohkeutta. Helsinki : Writers’ House.