Valinnan oikeutus

Mielenkiintoisena näkökulmana voidaan pitää myös naisen oikeutta päättää omaa kehoaan koskevista asioista. Nykyään useissa länsimaissa nainen voi vapaasti estää ei-toivotun raskauden ja päättää, jatkaako vahingossa alkanutta raskautta vai ei. Onko naisella siis oikeus myös päättää, millä tavoin hänen lapsensa syntyvät? Naisen tulisi ainakin saada mahdollisuus keskustella synnytystavasta hoitavan lääkärin kanssa. Kuitenkaan synnytystapaa ei voida nähdä asiana, jonka potilas voi vain valita, vaan päätöksellä tulisi olla hyvät lääketieteelliset perustelut. Aiheeseen liittyy naisen kehon lisäksi asioita, jotka eivät kosketa vain naista itsestään vaan myös syntyvää lasta, mahdollisia myöhemmin syntyviä sisaruksia, sairaanhoitoa ja koko yhteiskuntaa. Oikeana motivaationa ehkäisylle ja raskaudenkeskeytykselle voidaan nähdä sekä lapsen että äidin parempi elämä lapsen syntyessä toivottuna. Keisarileikkaukseen tällaista asiaa ei kuitenkaan liity. Asia on pikemminkin päinvastoin. Äidin hoitamaton synnytyspelko häiritsee lapsivuodeajan onnea ja heikentää varhaisen vuorovaikutuksen onnistumista. Vakavampien komplikaatioiden yhteydessä seuraamukset voivat olla toki vielä merkittävämmät (Saisto ja Halmesmäki 2003). Siten voitaneen pitää aiheellisena keskustelussa kuulluksi tulemista sekä oikean tiedon ja tarvittaessa hoidon saantia. (Rouhe, Halmesmäki, Saisto, 2007, Duodecim)

Hmmm. Tätä olen miettinyt kovasti. Painotan itsekin asiassa kuin asiassa kokonaisuuksia, mittasuhteita ja näkökulmien merkitystä, mutta nyt palaan monesti pohtimaan olenko itse ymmärtänyt sektiotoiveen kaikkia vivahteita. Olenko itsekäs ja pyrin epärehellisesti manipuloimaan itseäni ja ympäristöäni epätotuuksilla, näkemällä tietoisesti vain tietyt seikat VAI olenko sellaisen asian äärellä, jossa ei ole lopullista totuutta, ainoastaan monta yhtä painokasta vaihtoehtoa? Itse näen, tietenkin, asian jälkimmäisellä tavalla. 

Uskon todella, että olemme synnytystapakeskustelussa muutosten äärellä ja naisen valinta tulee olemaan paljon nykyistä merkityksellisempi seikka synnytyksen suunnittelussa tulevaisuudessa. Jos ajatellaan synnytyksen hoitoa miltä tahansa kantilta, se on muuttunut radikaalisti viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana. Naisen kunnioitus, kivun hoito, asenne synnytykseen kokemuksena, vastasyntyneen hoito (ajatelkaa: 80-luvun alussa tiede ei ollut vielä todistanut että vastasyntynyt kokee kipua, sikiöstä puhumattakaan), tunteiden merkitys, äiti-lapsi-suhteen merkitys, imetys ja moni moni muu asia on kehittynyt, muuttunut ja vaihtunut. Miksei siis tämä? Onhan jo elektiivinen sektio pelosta tai äidin toiveesta johtuen melkoisen uusi juttu, samoin luomunäkemyksen vahva kasvu ja painoarvo. 

Mutta siis tuohon viittaamaani tekstiin. Naisen keho on ilman muuta selvä juttu. Siitä pitäisi naisella itsellään olla viimeinen sana, MIKÄLI se ei vakavasti vaurioita muita. Eli syntyvää lasta, mahdollisia myöhemmin syntyviä sisaruksia, sairaanhoitoa tai koko yhteiskuntaa. 

Syntyvää lasta en näkisi ongelmaksi. Tilastojen varjossa sektio vaikuttaa edelleen lapselle turvallisemmalta vaihtoehdolta. Mahdolliset puutteet esim. varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat marginaaliset verrattuna lukuisiin päätöksiin, joita äiti tekee ensituntien jälkeen. Itsehän väitän, että esim. perhepedissä nukkuminen on lapselle tärkeämpää pitkällä tähtäimellä kuin se, saako se viettää elämänsä ensimmäiset kaksi tuntia äidin vai isän paidan sisällä. 

Mahdolliset myöhemmin syntyvät sisarukset ovatkin kinkkisempi juttu. En osaa ottaa kantaa tilastoihin, joihin en ole perehtynyt. Itse näkisin, että jos suunnittelisin 8-lapsista suurperhettä, en ehkäpä toivoisi sektiota esikoisesta lähtien. Ehkä. Ainakin ottaisin asioista tarkasti selvää ensin.

No sairaanhoito ja tässä yhteydessä niputettuna koko yhteiskunta. En ole ihan varma mitä kirjoittajat tällä tarkoittavat. Ammattilaisten auktoriteetin kyseenalaistamista ja sen riskejä, taloudellisia tekijöitä, synnytyksen medikalisoitumista vai mitä? Olen näitä tekijöitä pohtinut jo aiemmin, joten en paneudu niihinkään sen tarkemmin nyt. Äidin päätös valita 1% tai 4% riskit ei varmasti horjuta lääkärien päätösvaltaa tai asemaa. Terveydenhuollon taloutta ei muuta suuntaan eikä toiseen se, valitseeko 1000 vai 1500 äitiä sektion. Synnytys on joka tapauksessa niin järjettömän medikalisoitunutta, että se, tapahtuuko lopullinen synnytys nykyisellä alatiemetodilla vai sektiolla, on kärpäsen kakkaa. En ylipäätään onnistu löytämään sairaanhoidon ja yhteiskunnan sektorilta mitään sellaista tekijää, joka mittakaavassaan olisi merkityksellisempi kuin se, minkälaisen alun äidin ja lapsen vuosikymmeniä jatkuva suhde saa. 

Kirjoittajat väittävät, että ”Oikeana motivaationa ehkäisylle ja raskaudenkeskeytykselle voidaan nähdä sekä lapsen että äidin parempi elämä lapsen syntyessä toivottuna. Keisarileikkaukseen tällaista asiaa ei kuitenkaan liity. Asia on pikemminkin päinvastoin. Äidin hoitamaton synnytyspelko häiritsee lapsivuodeajan onnea ja heikentää varhaisen vuorovaikutuksen onnistumista.” Siis mitä ihmettä taas. Miten niin keisarileikkaukseen ei liity ”tällaista asiaa”? Mitä asiaa? Sitä että lapsen ja äidin elämä on parempaa keisarileikkauksella? Siis ihanko nyt ammattilaiset tässä kirkkain silmin taas väittävät, että on parempi pakottaa äiti vastoin tahtoaan alatiesynnyttämään kuin myöntää tälle toivottu sektio? Mikä helvetti siinä mystisessä alapäässä on niin jumalaista, että sen käyttäminen luo automaattisesti äidille ja lapselle täydellisen elämän? Jotenkin tuntuu että tässä on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin. Turvallisuuden tunne, pelottomuus ja luottamus henkilöstöön ovat satavarmasti tärkeimpiä indikaatioita hyvään synnytyskokemukseen ja siten myös hyvään alkuun lapsen hoidolle, ei se putkahtaako napero mitä kautta ilmatilaan. 

Sinänsä olen toki samaa mieltä kirjoittajien kanssa siitä, että äidin hoitamaton synnytyspelko häiritsee varmasti onnea ja heikentää vuorovaikutussuhteen onnistumista. Mutta alatiepakottamisellako se sitten poistetaan? Vai syyttävällä ja pelottelevalla sype-keskustelulla jonka jälkeen äiti ei enää uskalla väittää vastaan? Vai ilmaisemalla julkisesti, että vaihtoehtoja on tasan yksi ja jos on päässä vikaa niin kyllä se pitää kuntoon saada ennen synnytystä? Varmaan joillakin synnytyspelko saadaan hoidettua yksinkertaisesti kertomalla faktoja ja lupaamalla epiduraalit ovensuussa. Mutta väitän yhä uudelleen, että suurimmalla osalla pelot ovat syvemmällä ja niitä ei yksi tai kaksi kätilön kanssa vietettyä tuntia poista. Jos sektion saaminen auttaa äitiä luottamaan synnytykseensä ja aloittamaan lapsensa hoidon onnellisena, vaikkakin pelot ja ahdistukset vielä pohjalla käsittelemättöminä, eikö se ole sen arvoista? Toivoisin jokaiselta synnytyspelkoisen kanssa toimivalta oikeanlaista fokusta asiaan: ei sillä ole merkitystä kuka on oikeassa ja mitä voi ehkä tapahtua, ainoastaan sillä että äidin ja lapsen suhde saa mahdollisimman hyvät lähtökohdat alkuun. Ja siinä äidin asenne on aika ykkösjuttu. 


Artikkeli kokonaisena: http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo96817&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=haku&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_hakusana=keisarileikkaus