Ihminen on epärationaalinen eläin, jota totuus ei edes kovin paljon kiinnosta (Tiede 01/11). Voiko sen paljon kattavammin enää sanoa.
Minua hämmästyttää niin tässä sektioasiassa kuin monessa muussakin, miten täydellisen kritiikittömiä, ajattelemattomia, mustavalkoisia ja itseensä keskittyneitä suurin osa ihmisistä on. Meille on annettu mielettömät aivot ja huikeat mahdollisuudet niiden käyttämiseen, oppimiseen ja tiedon hankkimiseen, omien mielipiteiden ja ajatusten luomiseen, mutta silti liian moni tuntuu jättävän tämän hienon mahdollisuuden käyttämättä.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että älykkyyttä tai ainakaan viisautta ei voi mitata korkeakulttuurin harrastamisella, luettujen kirjojen laadulla tai opinto- ja uramenestyksellä. Minun mielestäni viisaus on hyvin yksinkertaisesti monipuolisuutta, uteliaisuutta ja kriittisyyttä. Sitä, että on kiinnostunut maailmasta, ihmisistä ja ilmiöistä, pyrkii laajentamaan omaa tietoisuuttaan ja ymmärrystään näistä ja katselee niitä mahdollisimman objektiivisesti, muttei kuitenkaan kyynisesti. Niistä tekijöistä syntyy harmaan sävyjä näkeviä, empaattisia, avoimia ja sisältä kauniita ihmisiä.
Minulla on erittäin hyvä ystävä, joka on vannoutunut luomusynnytyksen kannattaja. Hän uskoo omaan vartaloonsa ja sen taitoihin, ei halua medikalisoitunutta keinosynnytystä, ei muita ihmisiä kertomaan hänelle mitä hänen vartalossaan tapahtuu. Hän on perehtynyt aiheeseen monin eri tavoin ja tietää järjettömän paljon raskaudesta, synnytyksestä ja lapsen kasvatuksesta, ammattilainen kun on. Me ymmärrämme toisiamme täydellisesti synnytystoiveissamme, siitäkin huolimatta että mielipiteemme synnytyksestä ovat lähes täydellisiä vastakohtia. Kummankin arvoja yhdistää ajatus oikeudesta päättää itse ja olla oman synnytyksensä herra, lapsen turvallisuuden ehdoilla.
Ymmärtämättömyys ja toisten päätösten aliarvioiminen eivät johdu siitä, että vastapuolet ovat eri mieltä. Ne johtuvat siitä että vastapuolta ei kunnioiteta. Sama pätee maailmassa niin monessa muussakin asiassa: politiikassa, arvoissa, arjen valinnoissa, pienissä ja isoissa näkemyksissä.
”Analyyttinen ajattelu on elämän säilymisen kannalta toissijainen ajattelumuoto. Se on liian hidasta, jotta se pitäisi hengissä”, sanoo arkiajattelun tutkimusryhmän johtaja Marjaana Lindeman Helsingin yliopiston psykologian laitokselta. Evoluutiobiologit Kevin Foster Harvardin yliopistosta ja Hanna Kokko Helsingin yliopistosta ovat puolestaan tutkimuksissaan osoittaneet, miten meille on ollut evolutiivista etua taipumuksesta yhdistää syy ja seuraus heppoisinkin perustein. Vasta kun elämä monimutkaistui, intuition rinnalle kehittyi tietoinen, rationaalinen ajattelu. ”Ihminen saattaa olla koulutettu ja älykäs, mutta hänellä voi silti olla vääriä käsityksiä todellisuudesta”, kertoo Lindeman. Intuitiivinen arkiajattelu vie helposti harhaan, koska se ei vaivaudu punnitsemaan edes pohjatietojensa totuusarvoa. ”Arkipäivän ajattelu ei suinkaan tähtää totuuden etsimiseen, vaan sille riittää, että löytyy jokin ratkaisu”, Lindeman jatkaa. (Tiede 01/11, s. 18-19)
Minä väitän, että koko sektiokeskustelussa vain hyvin harva puhuu asioista rationaalisesti ja rehellisesti. Väitän, että suurin osa keskustelijoista ja mielipiteidensä julkipuhujista lukeutuu kategoriaan, joka haluaa uskoa tiettyihin konventioihin ja teeseihin, jotka eivät pohjaudu joko mihinkään tai parhaimmillaankin hyvin heppoisiin faktoihin. Väitän myös, että terveydenhuollon puolella asioista puhutaan valheellisesti, tietoisesti omaa näkemystä ja tulkintatapaa liioitellen. Puhumattakaan niistä tekijöistä, jotka jätetään kertomatta, tietoisesti tai tiedostamatta.
Tavallaan ymmärrän miksi lääkärit painottavat voimakkaasti vain tiettyjä asioita, ymmärrän myös miksi he jättävät kertomatta kokonaan niistä monista tekijöistä joista tulisi tässä yhteydessä puhua. Mutta se, miksi toimiston kahvipöydässä ja vauva-foorumien keskusteluissa nähdään tärkeäksi hyökätä sektiokeskustelijoiden kimppuun omilla mielipiteillä, sitä en ymmärrä. Ne fraasit joita näissä yhteyksissä kuulee, ovat samaa kulunutta ja subjektiivisten kokemusten värittämää mössöä joita naiset kautta aikojen ovat toisilleen ns. perimätietona välittäneet. Eikä sillä ole mitään väliä mitä vastapuoli tuntee, ajattelee tai haluaa, kuinka tärkeä tai herkkä asia tämä ehkä vastaanottajalle on. Pääasia että pääsee sanomaan sen, mitä tähän kuuluu sanoa, vaivautumatta edes punnitsemaan pohjatietojensa totuusarvoa, kuten Tiede-lehden artikkelissa muotoiltiin. Luulisi että hävettäisi osoittaa omaa alkeellisuuttaan näin itsestään selvästi.
Suomessa vaeltaa edelleen lampaiden joukko. Kiltisti me hyväksymme ne muotit, joihin meidät istutetaan, vauvana, lapsena, nuorena, aikuisena ja vanhuksena. Jos joku ei niitä hyväksy, vaihtoehtona on aina hyväksi havaittu syrjäytyminen vailla hyvinvointiyhteiskunnan tukea, ”kun on niin vähän resursseja niin minkäs teet”. Synnytyksessä meidät kaikki, luomuhipit, pelkoiset, toisinajattelijat, kaikki tungetaan muottiin, jossa mennään sairaalaan, saadaan piikki, pungerretaan selällä makuulla ja tuotetaan jälkeläisiä suurten ikäluokkien jättämien ekologisten ja taloudellisten rotkojen täyttäjiksi. Ei täällä ole tilaa vesi- tai kotisynnytykselle ja naisen omien tuntemusten kuuntelulle yhtään sen enempää kuin elektiivisille sektioillekaan. Kun vaan ei ole rahaa. Onko se siitä kiinni? Vai tahdosta?
Synnytys on tapahtumana varmasti jokaiselle naiselle ja miehelle tärkeä, ainutkertainen ja huikea. On tavallaan tosi mukavaa, että niin moni ihminen ei kritisoi nykyistä synnytystapaa ja saa lapsensa maailmaan vailla suurempia taisteluja ja jännityksiä. Me jotka emme tähän pysty, meidän pitää pitää yhtä ja puhua toiveistamme julkisesti, olivat ne sitten mitä tahansa. Ja te muut: vanha sanonta pätee edelleen tähänkin. Jos sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, älä sano mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti