Symbioosin edellytykset - synnytyskokemuksen vaikutukset varhaiselle vuorovaikutukselle
Ikkunaverojen välisestä raosta näkyy kalpea viiru aamun sarastusta. Herätyskellon vihreinä hehkuvien numeroiden mukaan olen nukkunut 26 minuuttia. Vauva kaipaa minua taas. Kolme uutta hammasta tulossa, ja äidin rinta on ainoa apu. Aivan kohta onkin jo noustava laittamaan lapsia koulutielle. Käännähdän kankein kyljin parempaan asentoon. Vieressä kieppuva pikkuolento hamuaa rinnan suuhunsa ja alkaa imeä.
Sarastuksen viirun levitessä korkeammalle mustalle taivaalle mieleeni tulvahtaa muisto vauvan syntymäyöstä. Rakas puoliso lähelläni, kätilön hiljainen viisaus, kynttilän valo heijastellen synnytysaltaan vedessä. Rauha, luottamus ja usko siihen, että minä pystyn ja osaan, että olen turvassa. Hymyilen pimeässä ja silitän imevän vauvani hiuksia. Onnellinen syntymämuisto kantaa uupumuksenkin yli. Kyllä me jaksetaan.
Synnytyskokemuksesta saa kyllä puhua, mutta sen laadun arvioiminen ei ole poliittisesti korrektia. Synnyttänyt nainen saa olla vain kiitollinen. Jos kokemus on huono, ei saa olla kiittämätön. Tärkeintähän toki on terve lapsi. Jos taas kokemus on hyvä, siitä voi korkeintaan sivulauseessa huokaista lisäkiitoksen – kunhan muistaa mainita, että tärkeintähän toki on terve lapsi. Hyvä synnytyskokemus on ylimääräistä luksusta, jota ei toitotella toreilla ja turuilla. Keljun kokemuksen läpikäyneet voivat muuten syyllistyä. Kätilöt ja synnytyslääkärit voivat syyllistyä. Systeemi voi syyllistyä.
Synnytyskokemuksen merkityksen korostaminen voidaan nähdä jopa vaarallisena. Vuosituhannen taitteessa lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimissa käytiin keskustelua synnytyskokemuksesta (1). Keskustelu sai paljon huomiota myös tiedotusvälineissä. Näkökulmana oli oletettu ristiriita äidin elämyksen ja lapsen turvallisuuden välillä. Lääkäripuheenvuorot olivat sävyltään nuhtelevia. Äitien ”elämysmatkoista” puhe siirtyi herkästi syntyvän lapsen hengenvaaraan, joka synnyttäjällä tulisi alati olla mielessään. Näiden kannanottojen mukaan synnyttäjien on oltava tietoisia syntymään liittyvistä vakavista terveysriskeistä. Toiset muistuttivat kolmannen maailman äideistä, jotka taistelivat omasta ja lapsensa hengissä selviytymisestä. Lääkärien tehtäväksi esitettiin asettaa rajat äitien elämyshaaveille(2).
Lapsen turvallisuutta uhkaavista elämyksistä kirjoittaneilla lääkäreillä ei kuitenkaan ollut esittää selkeitä esimerkkejä tilanteista, joissa syntyvä lapsi olisi todella joutunut vaaraan äidin valintojen vuoksi. Synnytys- ja naistentautien erikoislääkäri Aila Miettinen vastasikin kannanottoihin ja totesi, ettei yli viisitoista vuotta luonnonmukaisen syntymän puolesta työskennelleenä äitinä ja lääkärinä ollut vielä tavannut äitien haaveita, jotka olisivat ristiriidassa lapsen hyvinvoinnin kanssa, päinvastoin (3).
On vaikea ymmärtää, miten "vakavien terveysriskien" tietoisuus voisi olla ihanteellinen mielentila synnytyksessä. Kuka meistä tuntee olonsa luottavaiseksi ja rennoksi ollessaan kaiken aikaa tietoinen vaanivista vaaroista? Ihminen on rakennettu niin, että pelon tunne käynnistää elimistössä stressireaktion. Tällöin lihakset jännittyvät, ääreisverenkierto heikkenee ja adrenaliinituotanto kiihtyy.
Kaikki lienevät yksimielisiä siitä, että stressi on epäedullinen olotila. Etenkin synnytyksessä olisi kaikin tavoin pyrittävä siihen, että äiti rentoutuu ja muistaa hengittää rauhallisesti. Kun stressi pysyy poissa, synnyttäjän elimistö tuottaa synnytykselle tärkeitä hormoneja; synnytys edistyy, kivunsieto lisääntyy ja hapekasta vertaa virtaa istukan kautta myös sikiöön (3). Jo sikiön hyvinvoinnin vuoksi äidin mielialaa olisi pyrittävä suojelemaan pelolta ja stressiltä.
Syntymä on tärkeä matka, mutta sen päättyessä alkavat uudet haasteet. Lapsi vaatii heti synnyttyään rakkautta ja hoivaa. Synnyttäjä ei ainoastaan ponnista lasta maailmaan, vaan hän on myös sitoutumassa elinikäiseen vastuuseen, joka alkaa ympärivuorokautisesti heti lapsen synnyttyä.
Elämysmatkailukeskustelun kuumimmassa vaiheessa TV1:n keskusteluohjelma Kaken Pesula jututti studiossa Turun yliopistollisen sairaalan synnytysklinikan ylilääkäri Risto Erkkolaa. Hän korosti sitä, miten hienosti äidit sitoutuivat lapseensa nimenomaan traumaattisen ja vaarallisen synnytyksen jälkeen. Pienten keskosten äidit, imukuppisynnytysten tai hätäsektion kokeneet äidit riensivät vastasyntyneiden teholle silmissään palava rakkaus. Varmasti näin onkin! Muistan itse toisen lapseni synnyttyä, miten traumaattisen synnytyksen kipu, häpeä ja pelko hitsasi minutkin vahvasti kiinni vauvaani. Olin pakahtua rakkauteen, kun osaston peiton alla puristin itkien vauvaa rintaani vasten. Silti, jos asiaan suinkin voi jotenkin vaikuttaa, valitsisin hitsauslangaksi mieluummin onnen kuin surun.
Viime vuosina lastenpsykiatrian ja kehityspsykologian asiantuntijat ovat tuoneet suuren yleisön tietoisuuteen varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen. Äidin ja vauvan symbioosi, vauvan viestien kuuntelu, lähellä pitäminen ja leimautuminen ovat käsitteitä, joita toivon mukaan pidetään jo itsestään selvyytenä. Mm. lastenpsykiatrit Tuula Tamminen ja Jari Sinkkonen ovat kirjoissaan ottaneet voimakkaasti kantaa varhaisen kohtaamisen merkityksestä ihmisen koko elämänkaarelle. Nämä hauraat hetket sisältävät uskomattomia mahdollisuuksia luoda kyky luottamukseen, itsetuntoon ja sosiaalisuuteen(5) (6).
Kun vuorovaikutuksen merkitys on selvä, ei saisi jättää sattuman varaan sitä, millaiset olosuhteet tälle tapahtumalle luodaan. Luotammeko siihen, että ne äidinvaistot pullahtavat esiin millaisessa mielentilassa tahansa? Jos äiti tuntee itsensä fyysisesti ja henkisesti riisutuksi, nöyryytetyksi, käskytetyksi ja hänelle on tehty selittämättömiä toimenpiteitä, voi olla epärealistista odotella herkkää ja aistivaa emoviettiryöppyä. Huonosti kohdellun synnyttäjän sisäerityskin nousee vastarintaan: stressihormonien pitoisuudet pysyvät elimistössä edelleen ja saattavat hidastaa maidon nousemista ja normaalia kaipuuta saada lapsi lähelle. Synnytyksen jälkeisen masennuksen yksi merkittävä riskitekijä on huono synnytyskokemus ja itsemääräämisoikeuden puuttuminen synnytyksessä (7)(8).
Hyvä synnytyskokemus ei arvota synnyttäjän kykyjä tai synnytyksessä ilmenneitä fysiologisia tapahtumia - kestoa, sujuvuutta tai tehokkuutta. Hyvä syntymä riippuu oikeastaan kaikista muista kuin äidistä ja syntyvästä lapsesta; se riippuu siitä, millaisessa ilmapiirissä synnytys tapahtuu. Ongelmallinen tai riskisynnytyskin voi olla kokemuksena kauniisti äitiyteen kantava, jos synnyttäjää kuunnellaan, rohkaistaan ja rakastetaan. Kun äidillä on elämyksensä turvin onnellinen muisto synnytyksestä, hänellä on myös edellytykset suloiseen symbioosiin vauvansa kanssa ja vahvat eväät vanhemmuuden matkalle.
Hanna Hirvonen
1.Rutanen E-M, Ylikorkala O. Raskaus ja synnytys Suomessa - onko valtakunnassa kaikki hyvin? Duodecim 1998; 114: 2209-11.
2.Ekblad U. »Räätälöity synnytys» - tasapainoilua äidin elämysten ja sikiön hyvinvoinnin välillä. Duodecim 1998; 114: 2215-7.
3.Miettinen A: »Räätälöidystä» synnytyksestä ja synnytyskivusta. Duodecim1999;115(3):340
4.Miettinen-Jaakkola A: Nainen naiselle. Luonnollinen syntymä, Kääntöpiiri 1992
5.Niemelä P, Siltala P, Tamminen T: Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus WSOY, 2003
6.Sinkkonen J: Lapsen puolesta, WSOY 2001
7.Waldenstrom U, Hildingsson I, Rubertsson C, Radestad I. A negative birth experience: prevalence and risk factors in a national sample. Birth. 2004 Mar;31(1):17-27.
8.Bland M A: The effect of Birth Experience on Postpartum Depression. Department of Psychology Missouri Western State College. Retrieved May 1999, from National Undergraduate Research Clearinghouse Web Site clearinghouse.mwsc.edu/manuscripts
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti