Kustannuskysymyksen pohdintaa

Otteita netistä:

Synnytystavoista keskusteltaessa nousee toistuvasti esiin myös kustannuskysymys. Keisarileikkaus on yhteiskunnalle karkeasti arvioiden noin kaksi kertaa kalliimpi kuin alatiesynnytys. Kustannusarviot perustuvat kuitenkin vain lyhyen aikavälin kustannusten arviointiin, eikä esimerkiksi seuraaviin raskauksiin liittyviä edellisestä keisarileikkauksesta johtuvia lisäkustannuksia ole otettu huomioon (Henderson ym. 2001). Synnytyspelosta kärsivän naisen tapaaminen useankin kerran raskauden aikana kannattaa myös taloudellisesti, jos sen avulla osa leikkausta toivovista päätyy synnyttämään normaalisti (Sjögren ja Thomassen 1997). Aiemman keisarileikkauksen jälkeisen synnytyksen kustannuksia tutkittaessa on todettu myös, että alatiesynnytyksen yrittäminen on taloudellisesti kannattavampaa kuin uusintakeisarileikkaus (Grobman ym. 2000).

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo93493&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=haku&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_hakusana=keisarileikkaus

_______________________________________________________________

"Taloudellisessa mielessähän ei kannata tuijottaa pelkästään sektion/synnytyksen hintaa, vaan todelliset kustannukset tulevat siitä, kun tähän lisätään komplikaatioiden ja jälkiseurausten hoito ja sairaalassaolopäivät. Ne mukaan laskien sektio on merkittävästi kalliimpi yhteiskunnalle kuin alatiesynnytys ja se on yksi erittäin hyvä perustelu alatiesynnytykselle myös." (ote toiselta keskustelijalta)

Kuka laskee pieleen menneen alatiesynnytyksen kustannukset? Ei kukaan, koska niitä ei hoidetakaan enää synnytysyksikössä. Minut suostuteltiin alatiesynnytykseen, joka sitten väkisin hoidettiin loppuun, kun oli päätetty, että vauva syntyy alakautta. Lapsi tarvitsee vuosien kuntoutuksen lievän synnytyksessä saadun aivovaurion vuoksi. Itse olen tarvinnut sekä psykiatrista että kirurgista apua synnytyksen aiheuttamien vaurioiden korjailuun. Ei pidä myöskään unohtaa ansionmenetystä, joka tulee sairasloma-ajalta, ja uudelleen kouluttautumisen kustannuksia, kun asiakaspalvelutyötä ei voi enää harkita ulosteenpidätysongelmien vuoksi. Joku voisi myös tilastoida ne alatiesynnytyksen todelliset kustannukset. Turhaa se tilastointi on siihen lopettaa, kun äiti kotiutetaan osastolta.

(http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1123621/kertokaapas_nyt_niista_toteen_kayneista_pahoista_s/sivu/2)

______________________________________________________________

Niin tai näin, kustannusasioiden ei tulisi olla minkään hoidon peruste suuntaan tai toiseen. Mutta ollaan realistisia: onhan se. Kysymys ei ole toki yksin lääkärien mielipiteistä, eiväthän he hoitoja omista pusseistaan maksa. Kysymys on laajemmasta kokonaisuudesta. Raha puhuu tutkimuksissa, asenteissa, tavoitteissa. Valtio ei halua maksaa turhasta, kunnat eivät halua maksaa turhasta, sairaalat eivät halua maksaa turhasta. Lääkärit eivät halua olla osana turhan maksatusta. Kokonaisuus, jossa kaikki osiot vaikuttavat toisiinsa ja kukaan ei yksin ole syypää. 

Syvällisempi kysymys onkin se, miksi pelkosektio on "turha". Terveydenhuolto on valmis maksamaan huikeita summia yksilöllisistä hoitoratkaisuista, summia joihin verrattuna sektion maksut ovat muruja Saharassa. Kenelle se siis on turha? Ahdistuneelle äidille tuskin. Tälle se voi olla koko maailma, yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä vanhemmuuden onnelle, omalle hyvinvoinnille, luottamukselle itseen ja ympäröivään maailmaan. Vai yhteiskunnalle joka ei puusilmäisyyttään voi hyväksyä yksilöjen erilaisuutta, henkisten ongelmien merkitystä yksilölle, ei samaistua äidin ahdistukseen?

Enemmistön mielivalta ei ole demokratiaa. Kollektivistisessa ajattelussa yksittäinen ihminen nähdään välineenä suuremmalle kokonaisuudelle, kuten valtiolle. Yksilö on sen mukaan kykenemätön hahmottamaan suuria kokonaisuuksia sekä omia tarpeitaan. Tarve yhteisten voimavarojen hallitsemiseksi johtaa suunnitteluvirastojen syntyyn. Valta keskittyy. Yhteiskunta pyritään suunnittelemaan virastoissa sen sijaan, että sen annettaisiin syntyä ihmisten yksilöllisen toiminnan pohjalta. Kaiken logiikan mukaan ihminen on enemmän perillä omista tarpeistaan ja haluistaan kuin jokin etäinen virkamies.(...) Kollektivismi on hivuttautunut perustuslailliseenkin yhteiskuntaan. Yksilölle on käytännössä yhdentekevää, rajoittaako hänen oikeuksiaan kansanenemmistö vai itsevaltias. 

(http://thomastaussi.blogspot.com/2009/11/enemmiston-mielivalta-ei-ole.html)